Kesällä tuli pitkästä aikaa retkeiltyä ja vietettyä aikaa luonnossa. Täytyy sanoa, että olin autuaasti unohtanut, miten kamalalle kaupasta ostetut valmiit retkiruuat maistuvat. Vaikka kokeilin useiden eri valmistajien tuotteita, lopputulos oli aina sama. Retkiruuat olivat keinotekoisen makuisia ja niissä oli liikaa suolaa ja mausteita.
Syksyllä ostinkin kuivurin ja päätin opetella valmistamaan retkievääni itse. Sillä tiellä nyt olen. Ensitöikseni päätin kokeilla omenien kuivattamista. Ostin kaupasta 2 kg kotimaisia omenia. Huuhtelin ne ja poistin niistä siemenkodat. Sen jälkeen leikkasin ne viipaleiksi ja puristin niiden päälle hieman sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Lopuksi ripottelin niiden päälle kanelia. Kuivuri surisi keittiö pöydällä kuutisen tuntia. Omenien kuivattamisesta tuli keittiöön hyvä tuoksu ja lastuista sain terveellistä naposteltavaa.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Välipalaksi kuivia persimolastuja
Kaupassa oli tarjouksessa persimoja 2,49 € kg. Ostin muutaman kokeilu mielessä. Kotona hedelmäkorista löytyi myös appelsiineja, banaania ja luumuja. Leikkasin hedelmät ohuiksi lastuiksi, puristin banaanin päälle limen mehut ja sitten kuivatin ne.
Kuivatut hedelmät sisältävät, yllättävää kyllä, myös paljon energiaa. Veden poistaminen nostaa hedelmien energiatiheyttä. Appelsiineista ja persimoista tuli syötävän kauniita. Ne sopivat myös joulukakkujen koristeiksi. Banaanilastuista ja luumuista tuli koostumukseltaan hieman erilaisempia kuin kaupasta ostetuista, mutta maultaan hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti